4H-järjestön
ilmasto-ohjelma

Ilmastonmuutos on erityisen tärkeä kysymys nuorille, koska he tulevat elämään sen vaikutusten kanssa tulevaisuudessa. Nuorten huoli esimerkiksi äärimmäisistä sääilmiöistä, merenpinnan noususta ja ekosysteemien muutoksista on kasvanut.
Lasten ja nuorten tulevaisuus on suoraan sidoksissa siihen, miten nykyiset ilmastokysymykset ratkaistaan. Ilmastonmuutoksen etenemistä tulee hidastaa, mutta samalla tarvitaan taitoja sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.
Haluamme toiminnassamme lisätä nuorten tietoisuutta ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista. Samalla pyrimme kuitenkin vahvistamaan toivoa ja luottamusta omiin kykyihin olla luomassa ja toteuttamassa ratkaisuja.
Osana ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävää työtämme korostamme metsien kestävän käytön merkitystä. Kannustamme nuoria oppimaan ja ymmärtämään metsien hoitoa ja hankkimaan siihen liittyviä taitoja. Näin nuoret voivat omilla teoillaan vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Jokainen voi osallistua kestävien ratkaisujen rakentamiseen
